0 items in your cart.

Album info

Artistiesittely


8,95 €
Add to cart
ERKKI PALOLA, TEPPO KOVISTO
REFLECTIONS



Details

REFLECTIONS
Erkki Palola violin & Teppo Koivisto piano

JJVCD-124
ISRC: FIJJV1300125-134
EAN 6420617451271


FAE-Sonata (1853)
1. Allegro (Albert Dietrich)
2. Intermezzo (Robert Schumann)
3. Scherzo (Johannes Brahms)
4. Finale (Robert Schumann)

Ottorino Respighi (1876-1936)
Sonata b-minor (1917)
5. Moderato
6. Andante espressivo
7. Passacaglia

Maurice Ravel(1875-1937)
8. Sonate Posthume (1897)

Einojuhani Rautavaara (1928- )
9-10. Notturno e Danza (1993)

Syksyllä 1853 säveltäjä Robert Schumann saapui Düsseldorfiin kuulemaan viululle ja orkesterille säveltämänsä Fantasian kantaesitystä. Viulusolistina oli unkarilainen viulisti-säveltäjä Joseph Joachim. Paikalla konsertissa olivat myös nuori Johannes Brahms sekä Schumannin sävellysoppilas Albert Dietrich.
Fantasian menestyksekkään ensiesityksen innoittamissa tunnelmissa Schumann ehdotti ystäville sävellettäväksi sonaattia, jossa kukin säveltäjä olisi mukana. Teoksen esittäjäksi kiinnitettäisiin tietysti Joseph Joachim.
Ystävykset ryhtyivät toimeen ja motiiviksi sovittiin sävelet F-A-E. Se on lyhenne saksankielisestä yhdistelmästä ”frei aber einsam” (”vapaasti mutta yksin”).
Albert Dietrich ja Schumann käyttivät työssään FAE-motiivia selkeämmin kuin Brahms, jonka tehtäväksi jäi Scherzo-osan sävellystyö. Schumann sijoitti kaksi FAE-sonaattiin säveltämäänsä osaa myös kolmanteen sonaattiinsa viululle ja pianolle. Sekä FAE että 3. sonaatti olivat Robert Schumannin viimeisempiä teoksia ennen terveyden romahtamista muutamaa kuukautta myöhemmin keväällä 1854. FAE-sonaatti on jäänyt musiikinhistoriaan poikkeuksellisen intohimoisena yhteistyöhankkeena.


Italialaisen Ottorino Respighin sonaatti vuodelta 1917 on hieno esimerkki siitä, miten fantastisen sisällön ja ankaran muodon ihanteellinen suhde romanttisessa musiikissa voi aikaansaada kuulijassa samanlaisia emotionaalisia kokemuksia kuin kerronnallisen draaman seuraaminen. Tässä suhteessa Respighin sonaattia voisi verrata Schönbergin Die Verklärte Nacht-teokseen, vaikka sävellystyyliltään teokset poikkeavatkin paljon toisistaan. Sonaatissa tietyt jaksot tekstuurinsa, melodiansa ja värityksensä puolesta luovat voimakkaita assosiaatioita nuoren Richard Straussin tai jopa Rimski Korsakovin tyyleihin. Osittain tutuista aspekteista kasvaakin uusi voimakas teos, loistelias ja tasavertainen viulu-piano-duo.

Sonate Posthume on säveltäjä Maurice Ravelin nuoruudenteos vuodelta 1897. Teos julkaistiin vasta Ravelin kuoleman jälkeen ja sai kantaesityksen Yhdysvalloissa 1975, jolloin juhlittiin Ravelin 100-vuotismuistojuhlia.
Teos on Ravelin ensimmäinen kamarimusiikkiteos ja ensimmäinen työ, jossa hän on käyttänyt sonaattimuotoa. Sonaatin sävelkielessä on havaittavissa Gabriel Fauren sekä Cesar Franckin vaikutusta, mutta jotain Ravelin myöhemmästä, hänelle ominaisesta tyylistä on jo kuultavissa tässä herkässä varhaisteoksessa.

Teoksellaan Notturno e Danza (1983) Einojuhani Rautavaara osallistui Espoon Juvenalia-musiikkiopiston kamarimusiikkikilpailuun.
Notturnossa on käytetty rauhallisia kahdeksasosanuottien päälle rakentuvia sointuyhdistelmiä, jotka ovat sukua 7. sinfonian ”Angel of Light” (1994) kolmannen “Come un sogno” osan, ajan pysäyttävään ”taivaalliseen” käänteeseen. Danza rakentuu kepeään 11/8 rytmiin antaen teokselle hymyilevän, tanssillisen huipennuksen.



Takaisin