0 items in your cart.

Album info

Artistiesittely


8,95 €
Add to cart
Patrik Kleemola, kitara
Perchitarrasola, Finnish and Italian music for guitar



Details

Perchitarrasola – Finnish and Italian music for guitar

Kai Nieminen
1. Riflessioni sul nome Amedeo Modigliani
Omaggio a Oscar Ghiglia - (2011)

Juha T. Koskinen
2-3. Foco interno (2011)

Markku Klami
4 Cinque miniature (2006)

Francesco Maggio
5. CALAU – Tre canti per ringraziare il sole (2011)

Marcela Pavia
6. The Banshee´s Keen (2009)

Mauro Porro
7. FlankY (2010)

Andrea Talmelli
8-10. Suite Liolà (2010)

Ada Gentile
11. Perchitarrasola (2009)

[70:43]

Perchitarrasola – suomalaista ja italialaista musiikkia kitaralle

Kai Niemisen (s. 1953) sävellykset rakentuvat kertomuksiksi, tunnelmakuviksi, soiviksi maisemiksi. Toisinaan musiikki luotaa erilaisia tavoittamattomuuden muotoja aina ajan katoavaisuudesta fantasioihin ja vavahduttavista luontokokemuksista italialaisen kulttuurin historialliseen mahtiin. Kuten kollegansa Olli Mustonen, Einojuhani Rautavaara ja Kaija Saariaho, on säveltäjä Kai Nieminenkin pohjimmiltaan uusmystikko. Riflessioni sul nome Amedeo Modigliani (Heijastuksia/pohdintoja Amedeo Modiglianin nimestä) on sävelletty vuonna 2011 kunnianosoitukseksi kahdelle Oscar Ghiglialle: monia suomalaiskitaristejakin koulineelle italialaismaestrolle sekä tämän isoisälle, taidemaalari Amedeo Modiglianin (1884–1920) hyvälle ystävälle.

Juha T. Koskisen (s. 1972) kitarateoksen Foco interno (Sisäinen tuli, 2011) nimi juontuu renessanssitaiteilija Michelangelon (1475–1564) sonetista, jossa sisäinen tuli esitetään kivenkin elävöittävänä alkuvoimana. Ensimmäinen osa ”Foco” (Tuli) alkaa epäsäännöllisen mittaisilla motiiveilla, joiden saumakohdissa kuullaan ovikellomaisen sointuvaa (suuren sekstin) alaspäin putoavaa huiluäänielettä. Kitaristi laulaa mukana bocca chiusa, suu suljettuna. Tunnelma on tukahtunut ja jännitteinen eikä aikaakaan kun alkaa tapahtua: Alkutaitteen jälkeen motiivit venyvät, vanuvat ja pirstoutuvat, energia purkautuu ulos ja laulajan suukin avautuu tavuille ”fo” ja ”co”. Sisäiset liekit lyövät runsaina väri- ja muotomuunnelmina kunnes osa hiipuu harmoniseen loppuunsa. Toinen osa ”Interno” (Sisällä) kääntyy kohti sisäisyyttä. Löytyykö sieltä ”ei-mikyys”, kuten osan mottona oleva lainaus Paul Celanilta (1920–1970) ehdottaa?

Markku Klamin (s. 1979) Cinque miniature (2005–2006) aukeaa, nimen mukaisesti, pieninä musiikillisina laatukuvina. Osia yhdistävät ainekset – urkupisteet, epäsymmetrinen rytmiikka, triolien viljely, aiheenkertaus – kertovat, että kuvat on maalattu samassa tilanteessa, saman tunnelman eri muunnelmina. Ensimmäinen miniatyyri keinuu kaksi- ja kolmijakoisen rytmin päällekkäisyytenä. Toinen luottaa matalaan pohjaääneen. 10/16-tahtilajissa rynkyttävä kolmas miniatyyri puolestaan lisää teokseen tanssillisuutta ja valelopun tuomaa ehkä yllättävääkin leikillisyyttä. Sekvensaaliset pyrähdykset keskeyttävät neljännen laatukuvan rauhallisuuden välihuomautusten tavoin. Viidennen miniatyyrin läpi tunkee keskirekisterin h-urkupiste, joka muistuttaa kolmannen osan maisemia.

Francesco Maggion (s. 1986) CALAU – Tre canti per ringraziare il sole (CALAU – kolme laulua kiitokseksi auringolle, 2011) osoittaa kunnioitustaan kaiken elämän alkulähteelle, mielen kirkkauden ja hedelmällisyyden symbolille, auringolle. Säveltäjän mukaan “calau” viittaa erityisesti auringon salaperäiseen nousuhetkeen, jolloin horisontti vasta lupaa valoa ja lämpöä. Kuin tätä kuvaten teos alkaa huiluäänien ja ponticello-sointien apollonisen kirkkailla säteillä, jotka siivilöivät pizzicatoina pyörivää aamuauteretta. Toisessa laulussa huomio kiinnittyy kieltä venyttäen toteutettuihin vibratoääniin. Tästä ei tunnelma jännitteisemmäksi muutu; jotain suurta on edessä, tuleva kuumuus ja paahde on korvin kuultavissa. Kolmannen laulun nousevat murtosoinnut nostavat auringon taivaalle, ja lopulta kaikki auringon lapset heräävät päivän kirkkauteen, iloon ja tanssiin.

Marcela Pavia (s. 1957) on italialais-argentiinalainen säveltäjä, jonka tuotannossa kitaramusiikilla on merkittävä rooli. Myös The Banshee´s Keen (Bansheen valitus, 2009) on osa laajempaa, Limen-nimistä kitarasarjaa, jossa säveltäjä haluaa herättää henkiin Brittein saarten mytologian olentoja, jotka symboloivat tiedostamattoman logiikkaa. Banshee on erityisesti irlantilaiseen tarustoon kuuluva pelottava naishahmo, jonka ikävänä velvollisuutena on ennustaa kuolemaa korppien, Lentävän hollantilaisen tai skottilaisen sukulaisensa Bean nighen tapaan. Musiikki onkin varsin piinaavaa. Melodia ja harmonia dissonoivat lakkaamatta eikä tahtiviivatkaan tarjoa tukea kuin nimeksi. Rytmiikka on varsin monimutkaista. Lopun lyömäsoitinmaiset tehokeinot tuovat musiikkiin sykemäistä säännöllisyyttä. Onko kyseessä naamioitu kalmantanssi tai surumarssi? Ennustaako teoksen sisäinen Banshee kuolemaa musiikin sisäiselle minälle itselleen?

Italialaisen Mauro Porron (1956) teos FlankY (2010) heittää genrerajat romukoppaan. Synkopoidussa rytmiikassa voi kuulla bossa novaa ja sambaa, kvinttien ja kvarttien voimasoinnuissa heavy rockia, sammutetuissa rytmitykytyksissä funkia, rasqueado-soinnuissa ja nopeissa juoksutuksissa flamencoa ja pentatoniikassa blues-rockia. Sulauttaahan teos eri tyylilajeja toisiinsa jo nimessäänkin: Fla(menco-Fu)nky. Ja kaikki tämä yhdistettynä perinteiseen kitaran sointimaailmaan. FlankY on musiikkia, jollaista on mahdollista säveltää vain nykyaikana, kun kaikki musiikki on kuultavissa vain parin klikkauksen päässä. Teos jakaantuu kolmeen taitteeseen. Ensimmäinen painottaa rytmistä voimaa ja toinen seesteistä mietiskelyä. Kolmas osa huipentuu taiturimaiseen juoksutteluun, tuohon minkä tahansa musiikin takuuvarmaan tehokeinoon.

Andrea Talmellin (1950) Suite Liolà (2009–2010) pohjautuu Nobel-palkitun sisilialaisen Luigi Pirandellon (1867–1936) näytelmään Liolà (1916). Liolà on näytelmän päähenkilö, keski-ikäinen vapaamielinen sinkku, jolle ruumiin ilot ovat kaikki kaikessa. Nautiskelun sivutuotteena on kertynyt liuta lapsia eri äideille. Liolà on kylläkin hyvä isä, mutta jälkeläistensä äideistä hän ei juuri menojalaltaan ehdi piittaamaan. Talmellin sävellys ilmentää näytelmän käänteitä ja tunnetiloja. Ensimmäinen osa “Preludio a Liolà” (Preludi Liolàlle) piirtää päähenkilön muotokuvan. Musiikki vaihtaa kudostyyppiä ja sointia kuin Liolà naista. Toinen osa “La Passione” (Intohimo/kärsimys) jatkaa kansanlauluainesten kehittelyä. Takapainoinen osa rakentaa lihan himonsa vähitellen pienillä ylöspäin suuntautuvilla aiheilla sekä rytmisesti samankaltaisina toistuvilla soidineleillä. “Tempo di Vendemmia“ (Sadonkorjuuaika) taas täyttyy karnevaalista kuten kunnon kekrijuhlan kuuluukin.

Ada Gentilen (1947) Perchitarrasola (Soolokitaralle, 2009) on osa laajempaa soolosoitinteosten sarjaa. Hitaasti valuvat huiluäänet aloittavat teoksen kuin zoomaten lähemmäksi ja lähemmäksi: tätä musiikkia tulee kuunnella tarkkaan. Teos on pienimuotoinen kitarasolistin pudotushaaste, soittotapojen testipakkaus, joka jakaantuu kahteen taitteeseen. Ensimmäisessä taitteessa on keskiössä Gentilen sävellystyylille ominainen sointivärien tutkiminen hyvin hienovireisellä tasolla. Toinen taite, joka soi lähes alusta loppuun forte fortissimossa, taas korostaa kitaran perkussiivista perusluonnetta. Sävellyksen kokonaisuus onkin kuin kaksi näkökulmaa kitaran fyysisyyteen: toinen filigraaninherkkä, toinen päällekäyvän aggressiivinen.

Juha Torvinen


Patrik Kleemola (s. 1981 Valkeakoskella) on yksi aktiivisimmin esiintyvistä suomalaisista kitaristeista. Voitettuaan Toru Takemitsulle omistetun kansainvälisen II Guitaristival -kitarakilpailun Turussa ja saavutettuaan palkintosijoja mm. Gargnanon kansainvälisessä kitarakilpailussa Italiassa hän on konsertoinut eri puolilla Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa mm. Argentiinassa, Italiassa, Kreikassa, Ruotsissa, Uruguayssa ja Virossa.
Kleemola on ollut kutsuttuna solistina useilla merkittävillä musiikkifestivaaleilla kuten Bergamo Festival Internazionale della Cultura (Bergamo), Turun Musiikkijuhlat, Nuovi Spazi Musicali (Rooma), Festival Rebus (Milano), 5 Ciclo di Musica Contemporanea (Buenos Aires), Tallinnan Kansainvälinen Kitarafestivaali, Feria del Libro (San José, Uruguay) ja Lidköping Music Festival (Lidköping, Ruotsi).
Kleemola on esittänyt Rodrigon, Takemitsun, Giulianin ja Maggion kitarakonserttoja Orquesta Sinfonica de la Juventud Venezuelana El Sisteman, San Remon sinfoniaorkesterin, Leccen sinfoniaorkesterin ja Turun filharmonisen orkesterin solistina. Kamarimusiikkia Kleemola on esittänyt yhteistyökumppaneinaan mm. Topi Lehtipuu, Se ensemble, Bobby Chen ja Susanne Andersson. Kleemola on myös kitarakvartetti Manillan perustajajäsen.
Kleemolan intensiivinen yhteistyö säveltäjien kanssa on tuottanut jo yli 30 uutta kitarateosta. Säveltäjät kuten Mario Cesa, Ada Gentile, Markku Klami, Juha T. Koskinen, Francesco Maggio, Günay Mirzayeva, Kai Nieminen, Marcela Pavia ja Andrea Talmelli ovat säveltäneet ja omistaneet teoksiaan Kleemolalle.
Konsertoinnin ohella Kleemola opettaa kitaransoittoa Turun seudun musiikkiopistossa ja Turun musiikkiakatemiassa. Mestarikursseja ja seminaareja Kleemola on pitänyt Suomen lisäksi Argentiinassa, Italiassa ja Virossa. Kleemola toimii myös Brinkhallin kesäkonserttien taiteellisena johtajana ja Turun kitaraseuran puheenjohtajana.

a omistaneet teänelle.
Perchitarrasola – Finnish and Italian music for guitar

The works of Kai Nieminen (b. 1953) are made up as stories, lyrical pictures, resonant landscapes. Sometimes his music reaches towards diverse forms of the unattainable, from the transience of time to fantasies and from breathtaking nature experiences to the historical might of Italian culture. In a similar manner to composers such as Olli Mustonen, Einojuhani Rautavaara and Kaija Saariaho, Kai Nieminen is fundamentally a New Mystic composer. Riflessioni sul nome Amedeo Modigliani (Reflections on the name of Amedeo Modigliani) was composed in 2011 as a homage to two Oscar Ghiglias: the Italian maestro who has been a major inspiration for generations of Finnish guitarists and his grandfather who was a close friend of painter Amedeo Modigliani (1884-1920).

The name of the Juha T. Koskinen’s (b. 1972) guitar piece Foco interno (Inner fire, 2011) draws inspiration from a sonnet written by Renaissance artist Michelangelo (1475-1564). In the sonnet, inner fire is described as a primordial force that can even bring stone to life. The first movement “Foco” (Fire) opens with motifs irregular in measure. In transitional points between the motifs one can hear a repetitive downward flageolet gesture (the interval is a major sixth), resembling the chime of a doorbell. The guitarist accompanies the music by singing bocca chiusa, with his mouth closed. The second movement “Interno” (Within) marks a turn towards internalisation. Can one find there “nothingness”, as a quote from Paul Celan (1920-1970), serving as an introductory remark to the movement, suggests?

Markku Klami’s (b. 1979) Cinque miniature (2005-2006) presents itself as miniaturist musical genre paintings, as the name of the composition might suggest. The first miniature progresses in swaying motion in overlapping two-part and triple rhythms. The second one is built on low bass line. The third miniature, jolting forward in time signature 10/16, adds a touch of dancing motion and perhaps unexpected playfulness brought about by the false ending. In the fourth one, the tranquillity of the miniature is suddenly stirred by sequential bursts of texture, as if a flow of conversation were unexpectedly interrupted. The fifth miniature is pierced by a middle-register pedal point in B, reminding the listener of the atmosphere in the third miniature.

Francesco Maggio´s (b. 1986) CALAU – Tre canti per ringrazione il sole (CALAU – three songs of praise to the sun, 2011) honours the provider of all life and symbol of the clarity of mind and fertility, the sun. The piece opens with Apollonian bright sunbeams symbolised by flageolets and ponticello sounds, which then become absorbed, as pizzicatos, in the swirling haze of morning light. In the second song, our attention is drawn to the vibrato sounds, produced by stretching the guitar strings. This creates an extremity of atmospheric tension as the listener can sense that something grand is about to take place, the forthcoming heat and glare is virtually audible. And suddenly something starts happening: the rising arpeggios in the third song lift the sun up in the sky, and finally all children of the sun wake up to face the brightness, joy and dance of the day.

Guitar music plays a significant role in the works of the Italian-Argentinean composer Marcela Pavia (b. 1957). The Banshee’s Keen (Banshee’s lament, 2009) is part of a more extensive suite for guitar called Limen in which the composer’s attempt is to bring to life mythological creatures of the British Isles that symbolise the logic of the unconscious. Banshee, a frightful female spirit whose presence in Irish mythology is particularly strong, holds the unfortunate duty of foretelling death in a similar manner to ravens, The Flying Dutchman and Bean nighe, her Scottish counterpart. And the music is indeed agonizing. The melody and the harmony proceed in constant dissonance, and the bar lines only provide marginal guidelines. The complexity of the rhythmics is distinct.The percussive effects of the end of the piece provide the music with pulsating regularity. Is this a disguised danse macabre or marche funèbre? Is the inner Banshee of the piece foretelling death to the inner self of the music itself?

FlankY (2010) by the Italian composer Mauro Porro (b. 1956) breaks the barriers between genres. In the syncopated rhythmics you can catch bossa nova and samba, and in the power chords of fifths and fourths, heavy rock. The muted pounding rhythms resemble funk, the rasquedos and the quick scale passages flamenco, and the pentatonicism blues rock. Even in its name, the piece fuses genres together: Fla(menco-Fu)nky. All these musical characteristics are blended within the traditional techniques of guitar sound. FlankY is the kind of music that could only have been born in the 21st century when all music is available with just a few clicks. The piece is divided in three parts. The first one highlights rhythmic power and the second one tranquil meditation. The third one culminates in virtuosic passages, a guaranteed method of impressing the listener whatever the musical genre may be.

Andrea Talmelli’s (b. 1950) Suite Liolà (2009-2010) is based on a play called Liolà (1916) by the Nobel prize awarded Sicilian Luigi Pirandello (1867-1936). The protagonist of the play, Liolà is a free-spirited middle-aged single man for whom pleasures of the flesh are absolutely vital. As a side product of this carefree lifestyle, he has a swarm of children all with different mothers. Though a good father, Liolà does not seem to care for the mothers of his children since he is more focused on having fun. Talmelli’s work describes the turns and moods of the comedy. The first movement “Preludio a Liolà” (Prelude for Liolà) draws a portrait of the protagonist. The music changes its texture and timbre, as if depicting Liolà who is always changing his partners. The second movement “La Passione” (Passion) develops the folk song elements further. An image of lust is created little by little with slight upward motifs and rhythmically similar repetitive courtship gestures.“Tempo di Vendemmia” (Harvest time) is filled with fall harvest festivities’ carnival atmosphere.

Perchitarrasola (For solo guitar, 2009) by Ada Gentile (b. 1947) is part of a more extensive suite for solo instruments. The work opens with slowly dripping flageolets as if zooming in closer and closer to the music, thus inviting us to listen closely. To any guitar soloist, this is a small-scale yet extreme challenge in which his or her ability to master a range of techniques is put to a test. Perchitarrasola is divided in two sections. The first one centres around examining timbres in a very subtle manner, which is typical of Gentile’s compositional style. The second section resounds almost entirely in forte fortissimo and highlights the percussive fundamental quality of the guitar. As an entity, this piece provides us with two ways of looking at the physical qualities of the guitar, one as delicate as a filigree, the other attacking and aggressive.

Juha Torvinen (transl. Anne Kleemola)


Patrik Kleemola (b.1981) is one of the most prominent Finnish guitarists to emerge in the recent years. After winning the II Guitaristival “Takemitsu” International Guitar Competition in Finland 2004 and gaining prizes in other competitions such as Gargnano´s International Guitar Competition, his concert career has taken him to Buenos Aires, Rome, Milan, Athens, Turin, Tallinn, Helsinki and other cities in South America and Europe.

He has appeared as soloist on important music festivals such as Bergamo Festival Internazionale della Cultura (Italy), Turku Music Festival (Finland), Tallinn Guitar Festival (Estonia), Nuovi Spazi Musicali (Italy), 5 Ciclo di Musica Contemporanea (Argentina), Feria del Libro (Uruguay) and Lidköping Music Festival (Sweden).

Kleemola has performed guitar concertos by Rodrigo, Takemitsu, Giuliani and Maggio with Orquesta Sinfonica de la Juventud Venezuelana El Sistema, San Remo Symphony Orchestra, Turku Philharmonic Orchestra and Lecce Symphony Orchestra. Kleemola has performed chamber music with artists like Topi Lehtipuu, Se ensemble, Bobby Chen, Martin Fogel and Susanna Andersson.

Kleemola´s intense collaboration with composers has led to over 30 premieres of contemporary works for guitar. Composers like Mario Cesa, Ada Gentile, Markku Klami, Juha T. Koskinen, Francesco Maggio, Günay Mirzayeva, Kai Nieminen, Marcela Pavia, Mauro Porro, Biagio Putignano ja Andrea Talmelli have composed and dedicated their works to him.

In addition to Kleemola´s performing career he teaches the guitar in Turku Music Institute and Turku Music Academy. Kleemola has given masterclasses in Argentina, Italia, Estonia and Finland. Kleemola is also the Artistic Director of the Brinkhall Summer Concerts (chamber music festival held annually in Turku, Finland) and the President of the Turku Guitar Association.


All works written and dedicated to Patrik Kleemola

Recorded at Valkeakoski Music Institute in June and October 2011
Recording & Mastering: Pirkka Rännäli
Editing: Patrik Kleemola, Pirkka Rännäli
Producer: Patrik Kleemola, Pirkka Rännäli
Executive producer: Jarmo Kähkönen
Liner notes: Juha Torvinen
Translations
In English: Anne Kleemola
In Italian: Paola Livorsi
Artist photos: Heikki Tuuli
Guitar: Brian Cohen (2003)



Takaisin